Kalakukon leivonnan SM-kisojen tuomarointi käydään tänä vuonna avoimin ovin

20.01.2020


Kuva: Vicente Serra

TAMMIMARKKINOIDEN KALAKUKON LEIVONNAN SM-KISOJEN TUOMAROINTI KÄYDÄÄN TÄNÄ VUONNA AVOIMIN OVIN 

Tammimarkkinoita vietetään Kuopion torilla tammikuun viimeisenä viikonloppuna perjantaina ja lauantaina 24.-25.1. Markkinat ovat avoinna yleisölle perjantaina klo 9-17 ja lauantaina klo 9-15. Talviset markkinat tuovat torille kuopiolaisten rakastamat viipurinrinkelit, liha- ja kalatuotteet, perinteiset puu- ja käsityöt sekä talviajan lämpimät vaatteet ja asusteet. Kuopion Tammimarkkinoita on järjestetty jo 1800 -luvulta lähtien, ja se edustaa Suomen vanhimpia markkinaperinteitä.


Tammimarkkinoilla kisataan jälleen Suomen parhaan kalakukkomestarin tittelistä – Yleisölle avoin tuomarointitilaisuus Kaupungintalon juhlasalissa pe 24.1.2020 klo 10-12

Perjantaina 24.1. Kuopion Tammimarkkinoiden yhteydessä kilpaillaan jälleen tavoitellusta Suomen parhaan kalakukkoleipurin SM-tittelistä. Yleisöllä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus seurata Kalakukkokisan avointa tuomarointitilaisuutta Kaupungintalon juhlasalissa perjantaina klo 10-12.

Kalakukkokilpailuun voi osallistua perinteisellä kalakukolla tai innovatiivisella juhlakukolla. Kilpailussa on kolme sarjaa, perinteisessä kalakukkosarjassa on osiot ammattimaisille toimijoille ja kotileipureille, sekä kaikille avoin Juhlakukko -sarja. Juhlakukko-innovaatiosarjassa voi kisata joko suolaisella tai makealla leipomuksella - kukko voi olla vaikkapa makea mustikkakukko, suolainen kasviskukko tai jotain aivan uutta ja ennen maistamatonta!

Kisaan voi osallistua tuomalla kukon Kuopion kaupungintalon aulaan pe 24.1.2020 klo 8-9 välillä. Paikalle tulee jättää kirjekuori josta löytyy omat yhteystiedot, leipomuksen raaka-aineluettelo ja tieto mihin kilpailusarjaan kukolla osallistuu. Kilpailun tuomaristo arvostelee kukot ulkonäön, rakenteen ja erityisesti maun perusteella.

Kilpailun voittajat julistetaan Kuopion torilla perjantaina klo 14.00. Kunkin kilpasarjan voittaja saa paitsi mainetta ja kunniaa, myös 100€:n lahjakortin, komean kunniakirjan sekä ilmaisen markkinamyyntipaikan seuraaville Tammimarkkinoille.
Tuomaristossa on tänä vuonna mukana kuopiolainen kalakukkomestari Kirsti Rytkönen, Savon Martat ry:n toiminnanjohtaja Anne Matilainen, Itä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Sanna Louna, toimittaja Seppo Kononen, Savonia-ammattikorkeakoulun erityisasiantuntija Jenni Lappi sekä Kuopion Klubin keittiömestari Janne Tirri.
 
Jääprinsessa ja Lumikuningatar vierailevat torin leikkipaikalla lauantaina
Lauantaina torin leikkipaikalla lapsia ilahduttaa suosikkihahmot Jääprinsessa ja Lumikuningatar klo 11-13. Ohjelmassa myös kaikkien pienten prinsessojen laululeikkituokio. Tammimarkkinoiden tunnelmasta ja musiikista vastaa markkinaisäntänä toimiva torivalvoja Johannes Teppo.
 
***
Markkinat järjestää Kuopion Kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry.



Arkisto

Päivitämme tarjouksia ja tietoa tapahtumista Facebookiin. #kuopiontori