Kauppaa ja kohtaamisia jo vuodesta 1818 Kuopion kauppatori on yksi Kuopion hienoimmista nähtävyyksistä ja yksi Suomen vilkkaimmista toreista. Kauppatori on myös monien kuopiolaisista levinneiden mielikuvien lähde. Torilta löytyvät vielä tänäänkin perinteiset savolaiset kalakukkoineen, vaikka kaupunki ympärillä on nykyaikaistunut. Kuopion tori on keskellä Kuopion kaupunkia, joten se on nähtävyys, jonka luultavasti n& ...lue lisää

,

Kuopion toriremontti alkoi vaiheittain toukokuussa 2010.  Torikannen kiveystyöt päästiin aloittamaan kesällä 2012, jolloin myös uusien kävelykatujen toteuttaminen alkoi katuosuuksittain. Uudistettuja aluieita ovat mm. Haapaniemenkatu, Kauppakatu, Puijonkatu sekä eteläinen tori ja kauppahallin ympäristö. Alueita luovutettiin jalankulkuun mahdollisimman nopeasti niiden valmistuttua. Isoilla koneilla tehtävät työt ja rake ...lue lisää

,

Tervetuloa järjestämään tapahtumaa Kuopion torille! Parhaiten liikkeelle pääset ottamalla ensisijaisesti yhteyttä torin henkilökuntaan ja kertomalla milloin, missä ja kuinka suuren tapahtuman aiot järjestää. Päätökset pienistä, alle 200 hengen yleisötapahtumista menevät yleensä kirjallisen sopimuksen kautta ja suuremmat vaativat tarkempia selvityksiä mm. viranomaisille. Tapahtuma-alueen su ...lue lisää

Kauppatori,
044 373 4887
jari.piipponen@kuopionkeskus.fi

Tervetuloa esiintymään Kuopion kauppatorille! Kuopion kauppatori tarjoaa tänä vuonna loistavat puitteet erilaisille esityksille, promokiertueille ja muulle kuopiolaisia osallistavalle toiminnalle. Torin ilmaiset esiintymispaikat ovat tarkoitettu musiikki-, tanssiesityksille tai muille kulttuuriesityksille sekä muuhun toria virkistävään tai torin asiakkaita aktivoivaan toimintaan. Esiintymiset ovat vapaa-ehtoisia, joten niistä ei makseta palkkioi ...lue lisää

,
044 718 5146
kari.laitinen@mestar.fi

KUOPION KAUPPA- JA SATAMATORIN MYYNTIPAIKKAHINNASTO Hinnasto on toistaiseksi voimassa 2.5.2014 alkaen.     Pöytäpaikka 2x2m 3x3m 4x4m 4x8m 5x5m  Päivä 7 € 10 € 11 € 13 € 20 € 17 € 1 kk 135 € 200 € 225 € 270 € 335 € 290 € 2 kk 270 € 380 € 425 € 515 &e ...lue lisää

,

KUOPION KAUPPATORIN AUKIOLOAJAT   Kesällä 2.5. – 30.9: maanantai – perjantai klo 7.00 – 17.00  lauantai klo 7.00 – 15.00 sunnuntaisin klo 12.00 – 17.00   vapputori 30.4. – 1.5. klo 7.00 – 18.00 juhannusaatto klo 7.00 – 13.00   Markkinat klo 7.00 – 18.00 Tapahtumien (esim. kirpputorit, kesäkaudenavajaiset jne.) ajaksi myyntiaikoja voidaan muuttaa   Talvella 1.10. – 29.4 : maanantai & ...lue lisää

,

Yrittäjäperheestä lähtöisin oleva kauppias Kalle Hämäläinen on toiminut yrittäjänä nyt kymmenisen vuotta. Ensimmäinen torimyyntikokemus tosin on vuosia aiemmin lastenmarkkinoilta Hämäläisen ollessa vain seitsemän vuotias. Viimeiset viisi vuotta Hämäläisellä on ollut puutarha, jossa päätuotteena ovat kukat. Niiden lisäksi torilla myydään mansikkaa, hernettä, ...lue lisää

Kauppakatu 45,

Torilla toimii Marlena ja Wael El-Aidyn vuonna 2013 perustama yritys, KreppiKeidas, josta saa herkullisia täytettyjä suolaisia ja makeita ranskalaisia lettuja, pannaria sekä omia leipomuksia. Jokaiselle riittää varmasti vaihtoehtoja, sillä tarjonnassa on otettu huomioon ruoka-aineongelmaisia ja vaihtoehtoja on myös vegaanisina, gluteenittomina, viljattomina, maidottomina ja munattomina. KreppiKeitaan palveluihin on lisätty myös kreikkalaisty ...lue lisää

Kauppakatu 45,

Kauppahallin kukkakauppiaana toimiva Hannu Sutinen perusti Kukka-Hanskin vuonna 1988. Kukka-Hanski myy kukkia kauppahallin lisäksi kesäaikaan myös Kuopion kauppatorilla, josta on helppo käydä hakemassa kesäkukkia oman kodin kaunistukseksi. Lähes 30 vuotta toimineessa kukkakaupassa valmistuvat käden käänteessä upeat ja näyttävät kukkien sidonnat hyvä laatuisista leikkokukista. Kukka-Hanskin kukat tulevat niin kotimaa ...lue lisää

Kauppahalli ja Kauppatori, 70100 Kuopio
017 2626221

Esa Hokkanen myy torilla marjoja, vihanneksia ja hedelmiä. Tuotteet ovat enimmäkseen suomalaisia, mutta jotkut eksoottiset marjat ja hedelmät tulevat toisaalta. Hokkanen vakuuttaa, että mansikat ovat aina suomalaisia, sillä ne ovat parhaimpia. Hokkanen on itse ollut myyjänä 40 vuotta, mutta hänen äitinsä perusti yritykset jo 54 vuotta sitten. Hokkaset ovat viljeliöitä, mutta marjat eivät tule omalta maalta. Maaseudun puutarha ...lue lisää

Kuopion tori,
0500 576 576
maaseudunpuutarhatuote@gmail.com

Pasi Miettinen pitää kojua Kuopion torilla, aivan Puijonkadun läheisyydessä. Teltalla paistetaan aitoja, perinteisiä, savolaisia voissa ja ruisjauhoissa pyöritettyjä muikkuja , sekä herkullisia muurinpohjalettuja. Ruoat ovat paikallisia ja muikut ovat varmasti tuoreita, sillä paikalliset kalastajat tuovat niitä teltalle päivittäin. Miettinen on itse ammatiltaan ravintolakokki ja hän halusi tulla torille kokeilemeen, on ...lue lisää

,

Nuottalahden Puutarha toimii Kaavilla, mutta yrittäjä Seppo Tirkkonen myy kukkia myös Kuopion torilla. Tirkkonen on toiminut torilla myyjänä jo noin 10 vuoden ajan ja hänen myyntipaikaltaan löytyy kauniita kesäkukkia, kuten orvokkeja ja pelargonioita, sekä syksyllä erilaisia syyskukkia. Tirkkonen on paikalla vapusta lokakuulle ja auki säiden mukaan maanantaista lauantaihin. Hän toivoo, että toiminta jatkuisi ainakin se ...lue lisää

Kuopion tori,

Torikauppiaiden vakiomyyjiin kuuluva Pannumestareiden Veli-Pekka Hoffren aloitti yrittäjänä vuonna 2000 toimittuaan aiemmin marjatuotannossa. Aluksi päätuote oli pyttipannu, mutta pikkuhiljaa muikut ottivat isomman roolin ja lopulta savolaisesta perinneruoasta paistetuista muikuista, tuli myyntivaltti. Gluteenittomien muikkujen kanssa tarjoillaan itsetehtyä kevyt valkosipulimajoneesia, joka on monen asiakkaan suosikki. Valikoimassa on myös makkaraperunoita ...lue lisää

Kauppakatu 45, Kuopio
pannumestarit@hotmail.fi

Tero ja Maarit Rautiainen pitävät kesäisin torikahvilaa. He ovat olleet torimyyjiä jo 7 vuotta. Yrittäjäpariskunta leipoo itse kaikki leivokset myyntivaunussaan. Tiskiltä löytyy paljon erilaisia makeita ja suolaisia leivonnaisia, kuten munkkeja, pullia, lörtsyjä, lihapiirakoita, täytettyjä patonkeja ja reissareita. Kuitenkin suurin myyntivaltti on ihka-aito torikahvi. Rautiaisten kioskin pöytäpaikoilla onkin mukava siemailla k ...lue lisää

Kuopion tori,
040 543 9998
huvilasavo@luukku.com

Mari Moll tekee itse pellavaneuleita sekä hattuja. Hän on tehnyt torimyyntiä kesäisin vuodesta 2011 saakka, mutta ollut yrittäjänä jo yli 20 vuotta. Teltta on torilla kesän ajan säävarauksella, kello 8 saakka niin kauan kun asiakkaita vain riittää. ...lue lisää

Kuopion tori,
040 501 6024

Yrtti-Maijana tunnettu Maija Rouvinen myy torilla yrttien taimia, hänen myyntipaikallaan on alueen laaji maustekasvien taimien valikoima. Ihana yrttien tuoksu leijailee myyntipaikalla, kun uset erilaiset mintut ja muut yrtit kasvavat aurinkoisella torilla. Yrtti-Maijalla on puutarha Joroisissa, mutta Kuopio on vilkkain lähialueen kaupunki ja hän päätti tulla Kuopion torille yrittäjäksi. Hänen myyntipaikkansa onkin tuttu näky torilla kävij ...lue lisää

Kuopion tori,
040 7567 630

Tuoreita marjoja, suomalaisia uusia perunoita, porkkanoita ja sipulia. Timo Lauronen myy torilla marjoja, hedelmiä ja vihanneksia. Hänen isovanhempansa aloittivat myymisen vuonna -56. Mahdollisimman monet tuotteet ovat suomalaisia, mutta jotkut hedelmät ovat muualta. Mehukkaa näköiset mansikat ovat Suonenjoelta. Myyntikoju on auki 7-17, myöhemmin kesällä kello 19 saakka. (Huom. säävaraus)   ...lue lisää

,
tlauronen@luukku.com

Veikko jäntti on pitänyt käsityöyritystä jo 34 vuoden ajan, jossa hän myi itse tehtyjä lastenvaatteita. Vaimo Maarit liittyi mukaan yritykseen päästyään eläkkeelle. Nyt pariskunta myy pannulappuja, Kuopio-kasseja, pussukoita, nukenvaatteita, tyynyliinoja ja näppipyyhkeitä. He ompelevat kaiken talvella ja tulevat kesällä myymään ne torille, silloin kun sää antaa myöten. He eivä ...lue lisää

,
http://maaritjan@gmail.com/

Kinnuset ovat myyneet torilla jo 15 vuoden ajan puutekoista, kotimaista käyttötavaraa. Teltalta löytyy leivontaan ja ruoan laittoon muunmuassa kapustoja, leikkuulautoja, kaulimia, sekä puukkoja, korvoja ja leipäkoreja ja puunkantokasseja. Tuotteet teetätetään lähiauleiden yrityksillä. Kaikki tuotteiden myynti tapahtuu vain torilla. Myyntipaikka on auki arkisin 8-16 säävarauksella. ...lue lisää

Kuopion tori,
050 331 5566

Laina Päiväläisen käsityöpöytä Kuopion torilla on tuttu näky kaupunkilaisille. Hän aloitti toiminnan kirppismyyjänä yli 20 vuotta sitten, mutta huomattuaan miten hyvin kauppa kävi, hän päätti alkaa tekemään hattuja enemmänkin. Hattujen lisäksi Päiväläinen myy itsetehtyjä huiveja, kasseja ja lasten mekkoja. Valikoimasta löytyy tuotteita niin naisille, miehille kui ...lue lisää

,
0505934305

Myllysen teltalla myydään marjoja, hedelmiä ja vihanneksia, sekä hunajaa ja erilaisia marjamehuja, kuten mustaherukkamehua ja tyrnimehua. Juha Myllynen on toiminut yrittäjänä kolmannessa sukupolvessa jo 15 vuotta. Omat isovanhemmat perustivat yrityksen luultavasti vuonna -48, josta vahemmat jatkoivat yrittämistä ja nyt Juha vaimoineen jatkaa sitä. Tarkkaa alkamisvuotta ei ole, mutta toimittaja Markku Heiskanen oli ottanut selvää ...lue lisää

Kuopion tori,
juha_myllynen@jaho.com

KAUPUNKIKESKUSTAPALKINTO 2014 KUOPIOON "Kuopion keskusta on mualiman napa…" Valtakunnallinen Elävät Kaupunkikeskustat ry palkitsi Kuopion vuonna 2014 onnistuneesta ja taitavasta keskustauudistuksesta. Yliopistokaupunki on kehittänyt keskustaansa johdonmukaisesti useita vuosikymmeniä yhdessä elinkeinoelämän kanssa. Torinaluspysäköintiin varauduttiin jo 1970-luvulla ja 2010 käynnistyneessä toriremontissa 700 asiakaspaikan py ...lue lisää

,

Päivitämme tarjouksia ja tietoa tapahtumista Facebookiin. #kuopiontori