Valkeisenpuisto ja valkeisenlampi
Valkeisenpuisto ja valkeisenlampi
Valkeisenpuisto ja valkeisenlampi
Valkeisenpuisto ja valkeisenlampi
Valkeisenpuisto ja valkeisenlampi
Valkeisenpuisto ja valkeisenlampi
Valkeisenpuisto ja valkeisenlampi
Valkeisenpuisto ja valkeisenlampi

Valkeisenpuisto ja valkeisenlampi


Valkeisenlampi

Valkeisenlampi sijaitsee Niiralan kaupunginosassa melkein kaupungin keskustassa ja se on saanut nykyisen muotonsa 1950-luvulla. Siltä ajalta ovat peräisin lammenrantaa reunustavat hopeapajut ja puistossa kasvavat poppelit. Lammen ympärillä on myös monia historiallisia rakennuksia sekä kaunis ja kaupunkilaisten keskuudessa erittäin suosittu puistoalue.

Valkeisenlampi on yksi kaupungin tärkeimmistä virkistysalueiden kehittämiskohteista. Lampea ympäröivä puisto peruskorjattiin 2000-luvun alussa jolloin sinne tehtiin myös suuri ruusutarha, uusi uimaranta, lasten leikkikenttiä, pelikenttiä sekä alueita oleskeluun. Peruskunnostuksen jälkeen Valkeisenpuisto tarjoaa rikkaan ja monipuolisen virkistysalueen puiston käyttäjille. Puiston suunnittelussa on huomioitu hyvin luonnon omat muodot ja mahdollisuudet.

Valkeisenpuisto

Kuopion ruutukaavakeskustan kupeessa sijaitseva Valkeisenpuisto ympäristöineen muodostaa noin yhdeksän hehtaarin monipuolisen viheraluekokonaisuuden, jonka keskiössä on Valkeisenlampi. Puistossa voit nauttia monilajisista kasvillisuuskokonaisuuksista, joista voi löytyä vinkkejä myös oman kotipihan kasvivalintoihin. Osa kasvilajeista on myös varustettu nimikyltein tai lajikaavioin.

Ruusupuistot

Valkeisenlammen ympäröivästä puistosta löytyy kaksi erillistä ruusupuistoa. Rosarium sijaitsee Valkeisen rantatien varrella keltaisen Ukkokodin alapuolella ja se kohoaa porrastetuin granaattiterassein ylös aina Valkeisenkadulle saakka. Rosariumissa on 60 eri ruusulajia. Toinen lammen ympäristössä olevista ruusupuistoista on Valkeisenpuiston pensasruusualue. Pensasruusuja on alueella valtava kirjo ja niiden eri lajikkeita voi tutkia pensaiden lajikekylteistä.

Taideteokset

Valkeisenpuistossa on taideteoksia, joihin kuuluu 1990-luvulla Valkeisen rantaan siirretty Heikki Niemisen tekemä Kevät -patsas, Oleg Komovin tekemä Aleksandr Pushkinin rintakuva, joka paljastettiin paikallaan vuonna 1986 sekä vuonna 2001 paljastettu Mökit ja mäet -muistomerkki, joka on Antti Immosen käsialaa.



Kartta

Päivitetty: 13.07.2015

Valkeinen
70110 Kuopio

Päivitämme tarjouksia ja tietoa tapahtumista Facebookiin. #kuopiontori