Virtuaalimaailma Warppi
Virtuaalimaailma Warppi
Virtuaalimaailma Warppi
Virtuaalimaailma Warppi
Virtuaalimaailma Warppi
Virtuaalimaailma Warppi

Virtuaalimaailma Warppi

Hyppää uuteen ulottuvuuteen Kuopion keskustassa!

Virtuaalimaailma Warppi on nimensämukaisesti virtuaalitodellisuutta tarjoava elämyskeskus, jossa voit pelata eri teemoilla urheilusta kauhuun tai kokea uusia extreme-elämyksiä ja matkustaa vaikkapa vapaudenpatsaalle. Yrittäjä Sami Nevalaisen peliharrastuksen pohjalta lähtenyt idea johti lopulta oman yrityksen perustamiseen ja nyt hän haluaa tarjota muille mahdollisuuden kokea täysin uusi maailma - virtuaalisesti.

Warppi avattiin kesän 2018 kynnyksellä toukokuussa ja on saanut erinomaisen vastaanoton asiakkaiden keskuudessa. Asiakkaina on käynyt kaikenikäisiä, neljävuotiaasta 80- vuotiaisiin, eikä pelikokemusta tarvitse olla ennalta. Warppiin voi tulla myös juhlimaan esimerkiksi polttareita tai synttäreitä ja tuoda omat juomat ja ruoat halutessaan mukana. Paikalle voi tulla ilman ajanvarausta, mutta etenkin isommalla porukalla tullessa se kannattaa ehdottomasti tehdä etukäteen.
 

Virtuaalimaailman löydät Kuopion sydämestä, eli torin kupeesta, Kaupungintalon takana olevasta keltaisesta kivitalosta! Käy sisällä ihmettelemässä mistä oikein on kyse!

Kartta

Päivitetty: 14.09.2018

Haapaniemenkatu 17
70100 Kuopio
044 3084087
myynti@warppi.fi
www.warppi.fi

Aukioloajat

KE12:30 - 21:00
TO12:30 - 21:00
PE12:30 - 22:00
LA10:00 - 22:00
SU10:00 - 20:00

Päivitämme tarjouksia ja tietoa tapahtumista Facebookiin. #kuopiontori